Sievitalo palkittiin Asuntomessujen yleisöäänestyksessä

Sievitalon Kouvolan Asuntomessuille rakentaman Meidän Unto -talon palkintosade jatkuu. Messutalo voitti Asuntomessujen sekä Paras talo- että Paras sisustus-yleisöäänestykset. Messujen aikana Avotakka-lehti valitsi Meidän Unton suosikkikohteekseen, minkä lisäksi rakentamisen ammattilaisista koostuva RKL-jäsenyhdistys nimesi talon mallikohteekseen.

– Arvostamme erittäin korkealle sen, että messuyleisö valitsi meidät ykkössuosikikseen, ja vieläpä kahdessa kategoriassa. Asiakkailta tuleva palaute on lopulta se painavin tunnustus, iloitsee Sievitalo Oy:n liiketoimintajohtaja Heikki Linna.

Hänen mukaansa moneen kertaan palkittu Meidän Unto on lopputulos onnistuneesta yhteistyöstä.

– Kaikki osatekijät loksahtivat kohdalleen. Esimerkillisestä yhteistyöstä kiitos kuuluu niin Kouvolan asuntomessuorganisaatiolle, asiakasperheelle kuin meidän omalle tuotanto-organisaatiolle ja promootiotiimille. On tosi hienoa, että myös pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme, sisustussuunnittelija Linda Bakin kädenjälki, sai messukävijöiltä parhaan mahdollisen tunnustuksen, Linna jatkaa.

”Ihmisläheistä ja ammattitaitoista palvelua”

Sievitalo rakensi palkitun messutalon Juho ja Tanja Laurilalle. Kohde toteutettiin Sievitalon Oma Malli-palveluna asiakkaan yksilöllisten toiveiden mukaan. Juho Laurila kertoo, että vajaa ensimmäinen vuosi uudessa omassa kodissa on todistanut valitut ratkaisut toimiviksi.

– Olemme hirmu tyytyväisiä lopputulokseen, mutta myös Sievitalon asenteeseen ja timanttiseen asiakaspalveluun. Työn jälki ja materiaalit ovat laadukkaita, minkä lisäksi yhteistyöstä rakentajan kanssa välittyivät hyvä henki ja ihmisläheisyys, Juho Laurila sanoo.

Linda Baki Design vastasi kohteen sisustussuunnitelmista pintamateriaaleista viimeistelyyn saakka.

– Lähtökohtana sisustuksen suunnittelulle oli luoda ajaton ja lämminhenkinen koti kahdelle nuorelle aikuiselle. Luonnonläheiset värit ja aistiystävälliset pintamateriaalit luovat levollisen ja seesteisen tunnelman. Yleisöltä tullut tunnustus tuntuu hyvältä varsinkin sen takia, että kohteessa näkyvät vahvasti kotimaisuus sekä ekologisuus, ja yleensäkin luonnonläheisyys. Äänestystuloksen perusteella suuri yleisö selkeästi arvostaa näitä arvoja, Linda Baki toteaa.

Sievitalon yleisöäänestyspalkinnot jaettiin Asuntomessugaalassa torstaina Pasilassa.

– Oli ilo huomata, että Sievitalon toimintaa ohjaavat arvot, eli terveellisyys, kestävyys ja ympäristöystävällisyys toistuivat myös Asuntomessugaalan asiantuntijapuheenvuoroissa, Heikki Linna sanoo.

Sievitalon Oma Malli-palvelun tuloksena asiakkaille rakennetaan täysin uniikki ja asiakkaan tarpeisiin soveltuva talokokonaisuus avaimet käteen-periaatteella. Kodin pohjaratkaisu syntyy joko puhtaalta pöydältä tai valmista pohjakuvaa muokaten.

Sievitalo palkittiin Kouvola Asuntomessujen yleisöäänestyksessä
Asuntomessugaalassa jaetut Kouvolan Asuntomessujen yleisöäänestyksen palkinnot ottivat vastaan Sievitalon liiketoimintajohtaja Heikki Linna (oik.), sisustussuunnittelija Linda Baki sekä Sievitalon rakennusjohtaja Jorma Kariluoma. Kuva: Vili Soininen.

Sievitalo Asuntomessut Kouvola 2019 Meidän Unto

Sievitalo Asuntomessut Kouvola 2019 Meidän Unto